lauantai 27. syyskuuta 2014

Hupisaaren kauneutta

Onko kukaan lukijakunnasta käynyt täällä Oulussa Hupisaaressa tai Ainolanpuistossa? Musta ne on niin kauniita puistoalueita, varsinkin näin syksystä. Siispä tänään nakattiin parin tunnin aamulenkki Hupisaaressa. Jostain syystä en ole nykyään viitsinyt kantaa kameranjötikkää mukanani, joten olen tyytynyt räpsimään kuvia puhelimellani (ja joutunut toteamaan kuinka surkea kamera siinä onkaan...). Mulla ei sen kummempaa kerrottavaa nyt ole, joten saatte jonon hienoja kännykkäkuvia pienillä selostuksilla. Ollaan me käyty treenimässä kerran, jollon tehtiin noutoa muutamaan otteeseen, luoksaria, suoraa pätkää seuruuta ja paikkamakuuta. Noudossa oli kierrokset niin taivaissa että perusasento oli aina turhan edessä.



Kun koira jää silloin tällöin istuskelemaan kesken lenkin, mulla on tapana jättää hihna siihen ja jatkaa pokkana matkaa. Äkkiä se persus maasta nousee ja kiitäen kiritään lenkkiseura kiinni.

Tässä oli taas hetki kun Tuisku oli niin sievänä <3







Sorsia katsomassa




Aluksi tässä oli vain Tuisku raksuteltavana. Toinen änkesi jalan alta mustasukkaisena väliin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti