sunnuntai 8. kesäkuuta 2014

Tästä kesä voi alkaa

Mökkeily on ehdottomasti yksi parhaimmista asioista ikinä! Viikonlopuksi suunnattiin Pudasjärvelle, sen enempää en höpöttele kuin että grillattiin, lenkkeiltiin, nähtiin poroja, uitiin ja treenattiin. Poroista sen verran että tavattiin eräs Utelias Uuno josta saimme lenkkiseuraa, nuori Uuno oli erityisen kiinnostunut Tuiskusta ja seurasi aivan meidän perässä pitkän matkaa. Minähän en tajunnut ottaa kuvia tai videoita miettiessäni että uhitteleeko se vai onko se oikeasti vain niin utelias. Loppujen lopuksi Uunon seuraaminen alkoi olla aika karmivaa ja sain hätisteltyä sen pois meidän perästä. :D Alla onnistuneita ja ei niin onnistuneita otoksia viikonlopulta!

Tehtiin myös onnistunut seuruun (ja kaukopalkan) muistuttelutreeniä, josta video tulee myöhemmin kun saan sen ladattua koneelle.

HUOM! NYT TARVITSEN LUKIJAT TEIDÄN APUANNE
Kaikki FBn ihmeellisessä maailmassa olijat, olen osallistunut Tuiskun kuvalla Showstopper leads:n kesäkuvakisaan jossa voi voittaa kolme, kaksi tai yhden näyttelyhihnan toiveiden mukaan! Koska molemmat koiruudet olisivat uusien hihnojen tarpeessa, pyydän teidä tykkäämään Tuiskun kuvasta TÄÄLLÄ ja auttamaan meitä voittamaan. KIITOS

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti